Toimeentulotuki
Perustoimeentulotuen siirtyessä 1.1.2017 Kansaneläkelaitoksen toimeenpantavaksi, syntyy tilanteita, joissa edellä mainittu ratkaisu on ongelmallinen. Tällaisina tilanteina voidaan mainita esimerkiksi asiakkaan akuutit taloudellisen tuen tarpeet, jotka eivät kiireellisyytensä vuoksi voi odottaa Kansaneläkelaitoksen palveluiden aukioloa tai päätöstä perustoimeentulotuesta, siten kun käsittelyajoista on laissa säädetty.
Lisäksi hakemusten siirtämiseen 14 d §:ssä säädetyllä tavalla on havaittu liittyvän ongelmia niin asiakkaan, Kansaneläkelaitoksen kuin kunnankin näkökulmasta. Asiakkaan näkökulmasta 14 d §:n nykyinen muotoilu johtaisi esimerkiksi siihen, että Kansaneläkelaitos siirtäisi sellaisia hakemuksia kuntaan, joita asiakas ei itse ole tarkoittanut siirrettäväksi. Asiakkaalla ei ole pykälän muotoilun vuoksi oikeutta kieltää siirtoa. Omaksuttu malli ei olisi myöskään hallinnollisesti tehokas, koska Kansaneläkelaitos joutuisi käytännössä siirtämään kaikki vähintään osittain kielteiset hakemukset kuntaan. Suurin osa siirtyvistä hakemuksista olisi sellaisia, joihin ei vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella myönnetä toimeentulotukea lainkaan. Suurta osaa hakemuksista käsittelisi siis kaksi viranomaista ja joidenkin arvioiden mukaan näistä valtaosa olisi sellaisia, jotka todennäköisesti johtaisivat jälleen kielteiseen lopputulokseen.
Hallituksen esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Kuntaliitto ry:n kanssa. Esityksestä on asian valmisteluvaiheessa keskusteltu myös tietosuojavaltuutetun ja väestörekisterikeskuksen kanssa.
Vuokrasopimustietojen sähköinen välittäminen nopeuttaa hakemusten käsittelyaikaa, kun liitettä ei tarvitse pyytää asiakkaalta. Sähköisesti saatuja tietoja pystytään myös hyödyntämään toimeentulotuen käsittelyjärjestelmässä automaattisesti.
Perustoimeentulotuen Kela-siirron taloudellisia vaikutuksia on arvioitu kattavasti hallituksen esityksessä 358/2014. Hallituksen esityksen laatimisen jälkeen siirron kustannusvaikutukset ovat täsmentyneet vuosien 2016-2019 ja vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmissa. Toimeentulotuen alikäytön arvioidusta vähenemisestä johtuvan menojen nousun arvioidaan olevan edelleen vajaa 90 milj. euroa. Vuonna 2017 perustoimeentulotuen kokonaismenot ovat noin 830 milj. euroa ja vuonna 2020 noin 833 milj. euroa. Kansaneläkelaitoksen toimintamenoihin on lisätty 1 milj. euroa vuodesta 2017 alkaen. Kuntien rahoitusosuuden vähennys valtionosuuksista on tarkentunut vuoden 2016 menojen täsmentyessä. Aiemman 326 milj. euron sijasta kuntien rahoitusosuuden vuonna 2017 arvioidaan olevan noin 330 milj. euroa.
Muutetun toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotukihakemus tehdään Kansaneläkelaitokselle, jonka tulee tehdä hakemuksen perusteella päätös perustoimeentulotuesta. Hakemus täydentävästä tai ehkäisevästä toimeentulotuesta tehdään §:n 2 momentin mukaan kunnan toimielimelle, jos hakija on saanut hakemusta koskevalle ajalle tehdyn päätöksen perustoimeentulotuesta. Mikäli oikeutta perustoimeentulotukeen ei ole hakemusta koskevalle ajalle ratkaistu, hakemus toimeentulotuesta tehdään aina ensin Kansaneläkelaitokselle. Kansaneläkelaitos siirtää asian kuntaan 14 d §:n mukaan siltä osin kuin hakija esittää hakemuksessaan sellaisia menoja, joita ei voida ottaa huomioon perustoimeentulotukea myönnettäessä.
Tämän esityksen tarkentavista ehdotuksista aiheutuu Kansaneläkelaitokselle toiminnallisia lisävelvoitteita suhteessa kuntiin. Nämä lisävelvoitteet liittyvät tiedonsiirtoon kuntouttavan työtoiminnan ja kotoutumislain piirissä olevien asiakkaiden osalta. Lisäksi Kansaneläkelaitoksen liittyminen valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun merkitsee uutta sääntelyä, josta aiheutuu Kansaneläkelaitokselle sen arvion mukaan merkittävää lisätyötä, jonka kokonaiskustannukset ovat arvioitavissa vasta myöhemmässä vaiheessa. Kunnille tämän esityksen ehdotuksista kustannuksia aiheutuu siirtymävaiheen viimeisten päätösten lähettämisestä kunnille sekä eTotu-järjestelmän käytöstä. Tämän esityksen ehdotuksilla ei kuitenkaan arvioida olevan merkittäviä kustannuksia lisääviä vaikutuksia.